Suorakylvöstä uusi opas

Tulosta

Maaseudun tulevaisuus 6.6.2004 / Ilkka Pekkala


Suorakylvöstä on julkaistu uusi opas. Siihen on koottu tutkimustietoa menetelmän käyttöönoton eduista ja vaadittavista viljelyteknisistä muutoksista.

Suorakylvöön tilan omista lähtökohdista
Suomessa suorakylvö on lisännyt nopeasti suosiotaan. Vuonna 2002 menetelmällä kylvettiin noin 50 000 hehtaaria ja tänä vuonna ala hipoo jo 200 000 hehtaaria.
Suurinta suorakylvön suosio on Kymenlaaksossa, jossa jo 40 prosenttia viljanviljelyalasta kylvetään suorakylvönä.
"Opas tuo uutta ja koettua tietoa suorakylvöstä kiinnostuneille", sanoo erikoistutkija Laura Alakukku MTT:stä.
Tutkimus on viime vuosina keskittynyt lähinnä menetelmän taloudellisen puolen tarkasteluun. Nyt julkaistussa oppaassa on lisäksi paljon uutta tietoa menetelmän vaikutuksesta pellon biologiaan.
Tutkijoiden mukaan otollisin tilanne siirtyä suorakylvöön on siinä vaiheessa, jolloin tilan muokkauskalusto kaipaa uusimista. Heidän mukaansa parhaiten suorakylvöä pääsee kokeilemaan antamalla urakoitsijan kylvää osan pelloista. Jokaisella tilalla päätös suorakylvöön siirtymisestä on tehtävä kuitenkin yksilöllisesti.

Satoa tuotettava suorakylvössäkin
Suorakylvö on vielä uusi asia. Sekä tutkimustietoa että käytännön kokemusta saadaan kuitenkin koko ajan lisää.
Viljelykierrot tulisi suunnitella siten, että kasvinvuorotuksella voitaisiin vähentää tautien torjuntatarvetta. Tutkijoiden mukaan suorakylvön ei välttämällä tarvitse lisätä tautientorjuntaa.
"Taloudellisesti suorakylvö voi tuottaa saman tuloksen jopa 700 kiloa hehtaarilta huonommalla sadolla. Sadossa pitää kuitenkin pyrkiä samaan kuin tavanomaisilla menetelmillä", sanoo Alakukku.
Tutkija Hannu Mikkolan mukaan Suomessa suorakylvetty ala voi kasvaa 60-70 prosenttiin viljanviljelyalasta eli jopa 700 000 hehtaariin.
Opas julkaistaan ProAgria Maaseutukeskusten liiton ja Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen MTT:n Tieto tuottamaan -sarjassa. Sen ovat toimittaneet MTT:n erikoistutkija Laura Alakukku, tutkija Hannu Mikkola MTT:stä ja Hanne Teräväinen ProAgriasta.
Suorakylvöoppaita myyvät kirjakaupat ja ProAgria maaseutukeskukset. Lisätietoja saa osoitteesta www.proagria.fi/julkaisut.

Olet sivulla:   EtusivuSuorakylvömenetelmäKokemuksetArtikkelitLehtiartikkelitSuorakylvöstä uusi opas
Vieskan Metalli Oy · Puurakenteentie 3 · 85200 Alavieska · 08 430 9300