|
Maaseudun Tulevaisuus 21.01.2002 / Esa Eela
Käsitteiden vakiintumattomuus haittaa keskustelua viljelyhistorian merkittävimmästä uudistuksesta
Kevätkylvö ja alkukesän kuivuus ovat juuri se yhdistelmä, joka suorastaan vaatii suorakylvöä ja että pellon pinta, savinenkaan, ei kuoretu suorakylvön jäljiltä, koska siinä on katteena edellisen syksyn puintijätteet.
Alan lehdissä on viime aikoina ollut runsaasti kirjoituksia suorakylvöstä. Menetelmästä esitetyt mielipiteet ovat kuitenkin olleet ristiriidassa sekä keskenään että käytännön kanssa.
Muutama esimerkki: "Suorakylvö näyttää onnistuvan myös kynnökseen" (MT/Koetoiminta ja käytäntö 15.10.01); "Saven pinta kuorettuu suorakylvön jäljiltä kuivuuden iskiessä" ja "Suomessa viljely on kevätviljavaltaista ja alkukesä usein kuiva. Nämä tekijät eivät puhu suorakylvön puolesta" (Maatilan Pirkka 11/01); "Suorakylvö sopii jollekin pellolle ja toiselle ei ollenkaan. Lopputuloksena on tappioiden lisääntyminen ja turha konehankinta" (Koneviesti 30.11.01).
Parikymmentä vuotta suorakylvöä harjoittaneena en näistä kirjoituksista käyttämääni menetelmää tunnista.
Suorakylvö on vanha keksintö
USA:ssa säädettiin 1930-luvulla ns. maaperän suojelulaki, jota vahvistaessaan presidentti Roosevelt sanoi että kansa, joka tärvelee maaperänsä, tuhoaa itsensä. Siitä alkaen USA:n politiikkana on ollut tukea ja edistää muokkaamatta viljelyä. Kynnöstä luopuminen eteni ensimmäiset 30 vuotta hitaasti, mutta sitten vauhti kiihtyi. Auramyynnin kehitys kuvaa sitä hyvin: vuonna 1973 myytiin Pohjois-Amerikassa 60 653 auraa ja vuonna 1996 enää 1324.
Viime vuosina YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO on omaksunut aktiivisen roolin viljelymenetelmien kehittäjänä. Yhdessä eräiden muiden järjestöjen kanssa se on lanseerannut käsitteen Conservation Agriculture, CA (säästävä maatalous). CA on määritelty viljelymenetelmäksi, jossa maan pinta on jatkuvasti kasvipeitteinen, ja kylvö tehdään erikoiskoneella kasvijätteen läpi. Tärkein menetelmän soveltamistapa on suorakylvö. Lisätietoa CA:sta löytyy mm. L.Garcia-Torresin toimittamasta teoksesta Conserva-sivuilta (http://www.fao.org/ag/AGS/AGSE/main.htm).
Menetelmää tutkittu runsaasti
FAO:n kiinnostus viljelymenetelmien kehittämiseen johtuu siitä, että suuressa osassa maailmaa maan kunto on nopeasti huonontunut ja tuotanto alentunut. Lukuisat tutkijat ovat yksimielisiä kehityksen syistä. Kyntämiseen perustuva maan intensiivinen muokkaaminen johtaa tiivistymiseen, orgaanisen aineksen vähenemiseen, pintavalumien ja eroosion lisääntymiseen. Kuivuuden aiheuttamat haitat muuttuvat vakavammiksi, eivätkä viljelykasvit pysty käyttämään niille annettuja ravinteita. Oireet lienevät tuttuja monelle suomalaisellekin viljelijälle, mutta voiko syy meillä olla kyntämiseen perustuvassa muokkauksessa?
On ymmärrettävää, että kyntö ja äestys tiivistävät maata, kun ajetaan kostealla pellolla toistuvasti ja yhä kasvavilla akselipainoilla. Väitettä humuksen vähenemisestä voi olla vaikeampi hyväksyä; kyntämällähän on kasvijätteet peitetty maan alle lisäämään orgaanista ainetta. Tutkijat, esimerkiksi Friedrich Tebrügge saksalaisesta Justus Liebig -yliopistosta, ja D. C. Reicosky USA:n maatalousministeriöstä, ovat kuitenkin osoittaneet, että kyntäminen johtaa hiilen haihtumiseen hiilidioksidina.
Hiiltä haihtuu jopa yli 10 tonnia kynnettyä hehtaaria kohti.
Hiilen hävikki on suurempi kuin kasvijätteiden multaamisesta syntyvä humuksen määrä. Tehokkaan muokkauksen seurauksena 30-50 prosenttia maaperän hiilestä on haihtunut 20 viime vuoden aikana köyhdyttäen maaperää ja lisäten kasvihuonekaasuja. Kun hiili on ravinnekierron kannalta välttämätöntä, lienee FAO:n huoli maaperän tuottokyvyn alenemisesta aiheellinen.
Ympäristövaikutukset
Muualla suorakylvöön siirtymistä on perusteltu eroosion välttämisellä. Meillä ajatellaan helposti, ettei se Suomessa ole ongelma.
Asun Säkylän Pyhäjärven rannalla ja olen seurannut läheltä ponnisteluja järven suojelemiseksi. Järvi oli vielä 50 vuotta sitten kovapohjainen ja kirkasvetinen. Pyhäjärven suojelurahaston ensimmäisen toimikauden loppuraportin mukaan järven 15 000 hehtaarin pohjasta kaksi kolmannesta on pehmeän saviliejun peitossa, ja ala laajenee tasaisesti. Näkösyvyys on alentunut 4:stä 3 metriin, veden fosforipitoisuus noussut 10:stä 20 mikrogrammaan litraa kohti, ja leväkukinnat ovat lähes jokavuotisia. Se kiintoainekuormitus, josta pohjan lieju on peräisin, tulee avatusta maasta, siis kynnetyiltä pelloilta. Samasta lähteestä on kotoisin suurin osa fosforista. Tähän kehitykseen vaikutin itsekin: parasta ruokamultaa ja kalliita ravinteita valui pelloiltani järveen, jonka osakaskuntaan kuulun. Kulutin siis yhtä omaisuuteni lajia ja pilasin samalla toista.
Samantapaisessa tilanteessa ovat monet ammattiveljeni. Pyhäjärveä on "lääkitty" viimeisen' viiden vuoden ajan parilla miljoonalla markalla vuosittain, ja summa kasvaa. Lääkkeenä on käytetty laskeutusaltaita, suojakaistoja ja -vyöhykkeitä sekä kalkkisuodinojia. Näitä lääkkeitä olen maksanut monen muun viljelijän lailla, vaikka niillä hoidetaankin vain oiretta sen sijaan, että poistettaisiin taudin aiheuttaja, kiintoaineen ja ravinteiden karkaaminen pelloilta vesistöön.
Tebrügge tutkijaryhmineen on julkaissut raportin 20 vuotta kestäneestä laajasta tutkimuksesta, jonka mukaan kynnöstä suorakylvöön siirtyminen vähensi huuhtoutumia seuraavasti: pintavaluntaa 69, herbisidejä 70, typpeä 85, liukoista fosforia 65 ja kiintoaineita 93 prosenttia.
Taloudelliset vaikutukset
Jos viljelymenetelmän muuttamista edes harkitaan, lienee tärkeimpänä pontimena talous. Tebrügge on laskenut tilamittakaavassa (100 ha) suorakylvön taloudelliset vaikutukset.
Hänen laskemansa säästöt ovat koneinvestoinneissa 50, kunnossapidossa 75, polttoainekuluissa 85 ja työajassa 80 prosenttia.
Viivan alle jäävään tulokseen vaikuttaa myös korjattu sato. Tebruggen tutkimuksessa havaitut satoerot olivat vähäisiä, mutta suorakylvön eduksi, joten suorakylvöviljelmän tulos oli ainakin säästöjen verran parempi. Säästöjä ei ole mielekästä laskea Koneviestin tapaan "yksi äestyskerta maksaa satasen". Eihän menetelmää muuteta korvaamalla satunnaisesti pari äestyskertaa jollakin muulla työvaiheella, vaan muutoksen tulee olla perusteellinen, eikä siitä voi lipsua vaikka kaikki ei heti menisikään nappiin.
FAO kiteyttää kyntämättömyyden edut sanoihin "kun vähemmän onkin enemmän" (http://www.fao.org/ag/magazine/0101spl.htm). FAO:n mukaan suorakylvön taloudellinen nettovaikutus on joissakin oloissa 50 prosentin luokkaa. Puolet hyödystä saavutetaan alentuneiden kustannusten kautta, puolet lisääntyneestä sadosta, joka johtuu pellon kohentuneesta vesitaloudesta ja tehokkaammasta ravinteiden hyväksikäytöstä (http://www.fao.org/ag/magazine/0110sp.htm). FAO:n mukaan suorakylvöön siirtyminen parantaa nettotulosta, usein heti, aikaa myöten aina.
Termien sekavuus häiritsee keskustelua
Lähes kaikki kirjoittamani on lainattu eri tutkijoilta. Kahdenkymmenen vuoden "kantapään kautta" hankittu kokemukseni saa minut allekirjoittamaan yllä sanotun. Haluan vielä kommentoida alussa siteeraamiani artikkeleita omien viljelykokemusteni valossa.
Koneviestin kirjoittaja varoittaa hurahtamasta suorakylvöön, jotta välttyisi turhilta konehankinnoilta. Olen osittain samaa mieltä. Uuden viljelymenetelmän omaksuminen edellyttää harkintaa. Harkinnan pohjaksi tarvitaan tietoa. Valitettavasti asiaa ei Suomessa ole juuri tutkittu. Kansainvälisiä tutkimuksia taas ei ole julkaistu suomeksi. Koneviestin kirjoittajan kanssa olen täysin eri mieltä siitä, että suorakylvöön satsaava viljelijä voisi tehdä turhan konehankinnan. Ainoa erikoiskone, jonka hän tarvitsee, on suorakylvökone. Kaikilla tuntemillani suorakylvöä varten rakennetuilla koneilla voi yhtä hyvin kylvää muokattuun maahan - tätä tarkoittanee Koetoiminta ja käytäntö -liitteenkin kommentti. Toisin päin asia taitaa olla kyseenalainen. Jos kylvökoneen hankinta on edessä, kannattaisi varmistaa, että ostettavalla koneella voi kylvää myös puintijätteen läpi. Se olisi virheinvestoinnin välttämistä.
Maatilan Pirkan kirjoituksen johdosta totean, että kevätkylvö ja alkukesän kuivuus ovat juuri se yhdistelmä, joka suorastaan vaatii suorakylvöä ja että pellon pinta, savinenkaan, ei kuoretu suorakylvön jäljiltä, koska siinä on katteena edellisen syksyn puintijätteet.
Mielekästä keskustelua eri menetelmistä ei voi syntyä, jos toinen puhuu aidasta ja toinen aidan seipäästä ja molemmat luulevat tarkoittavansa samaa. Kun uskon, että puheena on viljelyn ehkä kautta aikojen merkittävin innovaatio, toivoisin jonkun arvovaltaisen tahon paneutuvan edes alan terminologiaan, jotta tietäisimme mistä puhumme.
Vaikka olenkin jo ikämies, luulen näkeväni ajan, jolloin Satakuntalaisten laulun värssy "Siellä Satakunnan kansa / tyynnä kyntää aurallansa" voitaisiin vääntää kuulumaan "Tyynnä kylvää aurattansa".
Esa Eela
Kirjoittaja on maanviljelijä Säkylästä
|
