|
Juha Kykkänen
Ruista viljeltäessä suorakylvetty kasvusto antaa vähintään yhtä hyvän sadon kuin perinteisellä menetelmällä perustettu, Etelä-Pohjanmaalla saadut viljelykokemukset ja kenttäkokeiden tulokset osoittavat. Vuonna 2000 Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) Etelä-Pohjanmaan tutkimusasema, Laihian Mallas Oy sekä kymmenen Kyrönmaan alueen viljelijää aloittivat projektin, jossa tarkoitus oli selvittää suorakylvön sopivuutta rukiille. Hankkeen rahoittajina ovat Pohjanmaan TE-keskus sekä alueen kunnat. Projektissa saadut kokemukset suorakylvöstä rukiin viljelyssä ovat hyvin myönteisiä. Tutkimusaseman johtaja Arjo Kangas suosittelee suorakylvöä tiloille. "Tilat ovat nykyisin yleensä sivutoimisia eikä kylvöaikaa ohran puinnin jälkeen ole paljon. Tällöin suorakylvö on hyvä ja helppo vaihtoehto", toteaa Kangas. Projektiin osallistuneille tiloilla on ollut yleensä kaksi lähekkäin olevaa ruislohkoa, joista toinen on kylvetty suorakylvökoneella ja toinen perinteisellä kylvökoneella muokattuun maahan. Kahden viime vuoden aikana samalla tilalla on ollut kahdella kylvömenetelmällä kylvettyä ruiskasvustoa yhteensä neljätoista kertaa. Näistä viidessä tapauksessa suorakylvöllä on saatu tavanomaista kylvöä hieman suurempi sato. Kuudessa tapauksessa sato on ollut yhtä suuri. Suorakylvetyt lohkot näyttäisivät talvehtivan hiukan paremmin kuin tavanomaisesti kylvetyt. Tiloilla on käytetty Riihi-lajiketta. Suorakylvö menestyi tutkimusasemalla Tiloilta saatuja kokemuksia tukevat tulokset Etelä-Pohjanmaan tutkimusaseman kenttäkokeista. Vuoden 2000 kokeessa suorakylvön ja perinteisen kylvön sadot olivat lähes yhtä suuret. Viime syksynä korjatussa kokeessa suorakylvö antoi yhdeksän prosenttia tavanomaista kylvöä paremman sadon, kun molemmat saivat ruiskutuksen talvituhosieniä vastaan. Ilman talvituhosieniruiskutusta kylvötapojen ero oli jopa suurempi suorakylvön eduksi. Liikenne sadonkorjuussa on suunniteltava niin, että pellon tallaaminen raskailla jyväkuormilla jää mahdollisimman vähäiseksi. Tallaaminen tässä vaiheessa haittaa helposti rukiin orastamista. Suorakylvössä kyntö ja muu muokkaus jää kokonaan pois, ja kylvö onnistuu hyvin urakoitsijan tekemänä. Tilan huoleksi jää ainoastaan kylvettävän lohkon osoittaminen, jos asiat niin halutaan järjestää. Viime syksynä pelkästään Laihialla urakoitsija kylvi suorakylvökoneella yli neljäsataa hehtaaria ruista.
|